Home » Blog » Liikemiehen ajatusmaailmaa

Liikemiehen ajatusmaailmaa

Yrittäjäksi ryhtyminen tuo mukanaan monenlaista oppimista, ja samalla muuttuvat myös yrittäjän näkökulmat ja mielipiteet useasta asiasta. Ajankäyttöä ja prioriteettien asettamista joutuu rakentamaan melkein kokonaan uusiksi, johtaminen on myös usein uutta puuhaa, ja kaikki yrityksen pyörittämiseen liittyvät asiat voivat tulla yllätyksenä; oppimisen tuloksena on muutoksia omaan suhtautumiseen elämään, ystäviin, työhön, perheeseen, lomailuun, harrastuksiin ja joka päivän huoliin.

Luottamuksella Ja Luottamuksellisesti

Onneksi Suomi ei ole maailman huonoin maa aloittamaan yritystoiminta: täällä on tapana suunnitella ennen kuin tehdään ja raha-asioista ollaan tarkkana. Vaikka aloittava yrittäjä kokeekin paineita verottajan ja palkkatyöläisten kanssa, hänellä on muihin maihin verrattuna vähemmän paineita korruptiosta, rahanpesusta, neuvottelukulttuurista ja yhteistyökumppaneiden luotettavuudesta, kun taas monessa muussa paikassa yksi väärä sana voi pilata neuvottelut, yrittäjä ei saa rahojaan jo toimitetusta tavarasta tai palvelusta ja oikeusprosesseihinkin kuuluu niin paljon korruptiota, että on turha edes toivoa omien saamista. Suomessa ollaan vastuullisempia, mutta koskaan ei saisi rentoutua: ulkomaalaiset yhteistyökumppanit tai asiakkaat saattavat tuntua varsin houkuttelevilta ensimmäiseen tarkastukseen asti, ja rahojen heittäminen tuuleen ei kuulu yrittäjän mielimaailmaan. Vaikka moni asia pelaa meillä luottamuksella, terve varovaisuus pitää aina muistaa ja käyttää sitä vähän useammin kuin siltä tuntuu.

Kaikki Alkoi Niin Nätisti

On hienoa, jos yrittäjällä on ystäviä, joihin hän voi todellakin luottaa, ja perhe, jossa hän tuntee itsensä suojatuksi ja odotetuksi. Harmittava fakta on kuitenkin se, että työ ja muut suhteet täytyy pitää selkeästi erillään – niin, että rahasta, aikatauluista ja laadusta ei tingitä kavereiden eikä vaimon kanssa. Kaveri saattaa pyytää alennusta, mutta se ei kuulu yritystoimintaan. Vaimo voi itkeä halutessaan hankkia uudet kengät juuri nyt, mutta liikevaihto ei saisi kärsiä siitä. Kumppanin kanssa ei tehty sopimusta heti alkuun luottamukseen perustuen – ja kumppani petti. Raha muuttaa ihmiset ja se on vain hyväksyttävä: ketään ei kiinnosta, mitä yrittäjä todellisuudessa tekee, vaan yleensä hänet kuvitellaan olevan rikas mies, joka poimii tuottoja omasta firmasta tekemättä mitään. Se kuuluu yrittäjyyteen ja yrittäjän on omaksuttava se asia, ettei keneenkään voi luottaa sataprosenttisesti.


Kaikki Alkoi Niin Nätisti

Yksi ensimmäisiä opittuja asioita omasta yrityselämästäni on ollut se, että maailma muuttuu. Muuten täysin yksinkertainen ajatus, mutta pari tilannetta avasivat sen minulle täydessä kauneudessaan: alussa tilaajan kanssa on kaikki hyvin. Hyvin rakennetut ja toimivat suhteet, rehelliset menettelytavat ja raha oikeaan aikaan. Ongelmista oli aina mahdollista puhua avoimesti ja yhdessä keksittiin aina joku ratkaisu. Mitä tapahtuu, kun tilaajalla alkaa mennä huonommin tai asiakasyrityksen johto vaihtuu? Kaikki suullisesti sovitut asiat ovat unohtuneet, käytännöt muuttuvat eikä ketään enää kiinnosta, minkä takia kyseiselle tilaajalle oli urakan alussa annettu alennusta. Yhteistyö lakkaa toimimasta ja tilaaja alkaa vaatimaan liikaa, se ei ole enää joustava ja toimii kuitenkin sopimuksen puitteissa. Kun alkaa pettää aikataulu, häntä ei enää kiinnosta mikään yhteistyö vaan viivästyssakkoja tulee toinen toisen jälkeen… Maailma muuttuu, ja niin muuttuvat yhteistyökumppanitkin, suunnitelmat, ympäröivät tekijät ja lainsäädäntö. Siltä ei koskaan pysty välttymään, mutta riskin voi pudottaa melkein olemattomiin tekemällä kaikesta kirjalliset versiot: keneenkään ei voi luottaa. Ei sen takia, että tällä hetkellä tilanne olisi jotenkin huono, vaan sen takia, että jatkossa saattaa tapahtua muutoksia ja ne voivat olla vasta aloittaneelle yritykselle ratkaisevia. Pehmeyttä pitää luonteessa olla, mutta yrittäjällä se on piilotettuna syvemmälle: ensin kannattavuus ja maine, sitten kaikki muu. Harmittaa, mutta näin se vaan